Periaateohjelman kommenttierroksella on muutamilta tahoilta vaadittu selkeää ydinvoimakantaa ViNO:n periaateohjelmaan. Tällä hetkellä sitä ei ole, mikä on kompromissi erilaisten näkemysten kesken. Olen itse tyytyväinen nykyiseen muotoiluun:
“Energian ollessa niukka resurssi kaiken toiminnan tulee olla energiatehokasta. Energiaa tulee tuottaa niin, että tuotannosta aiheutuvat haitat ovat mahdollisimman pieniä myös pitkällä aikavälillä. Tuotantomuodot eivät ole meille periaatteellisia kysymyksiä.”
Tämä mielestäni sanoo kaiken oleellisen: energiatehokkuus, kestävyys, haittojen minimointi.
Mihin tarvitaan siis ydinvoimakantaa? Minulla olisi jopa houkutus sanoa, että jos ViNO tarvitsee ydinvoimakannan, niin sitten myönteisen sellaisen.
Jos ViNO haluaa asettua jotain tiettyä energiantuotannon muotoa vastustamaan, niin miksi juuri ydinvoimaa? Ympäristövaikutuksiltaan (poikkeuksellista katastrofia lukuunottamatta) ydinvoima on paljon haitattomampaa kuin kivihiili, öljy, maakaasu, turve tai vaikka biopolttoaine. Jopa saunan lämmittäminen kesämökillä on ympäristölle tuhoisampaa kuin hyvin tuotettu ydinvoima.
Tunnettu ympäristöaktivisti George Monbiot on mm. kirjoittanut Guardian-artikkelissaan: “Fukushiman onnettomuuden jälkeen en ole enää neutraali atomivoiman suhteen. Nyt kannatan sitä lämpimästi.” Fukushima on osoittanut kuinka vähäiset tuhot jopa äärimmäinen ydinkatastrofi voi aiheuttaa. Ydinvoima tappaa todella vähän ihmisiä maailmassa. Monbiot korostaa, että tarvitsemme luultavasti ydinvoimaa saavuttaaksemme hiilineutraalin yhteiskunnan. (http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2011/mar/21/pro-nuclear-japan-fukushima)
Ydinvoima on pitkälle kehitettyä (suhteellisen) vihreää teknologiaa. Silti en kannata (ainakin aktiivisesti) ydinvoiman lisärakentamista tällä hetkellä Suomessa. Olkiluodon esimerkki osoittaa, että aina ei saada mitä tilataan. Uraanilouhinta vaatii myös oman hintansa ympäristöstä. Lukuisista teknisistä innovaatiosta huolimatta fissiovoima ei ole optimaalinen eikä turvaton tapa tuottaa ydinsähköä. Niin kauan kuin meillä ei ole fuusiota, meillä on ongelma jätteen kanssa, ja niin kauan kuin ydinjätteen loppusijoituspaikan valinta kuulostaa lähinnä sokeiden opossumien harjoittamalta huumepäiseltä noppapeliltä, on aiheellista säilyttää skeptisyytensä.
.
Mutta hippien tarvitsee oppia vähän perspektiiviä ja järkeä. Elämä on valintoja, ja kaikilla valinnoilla on hintansa. Ydinvoiman periaatteellinen vastustaminen on osittain 80-luvun nostalgiaa – tuhoisaa Koijärvi-masturbointia – ja osittain sokeaa idealismia. Se olisi harmitonta, ellei sen hintana olisi ilmastonmuutoksen edistäminen.
Jos pitää valita ydinvoiman ja fossiilisten polttoaineiden välillä, ja joskus pitää, niin valinta on helppo: mieluummin uusi ydinvoimala kuin uusi maakaasu-, puupolttoaine- tai hiilivoimala.
Se, että asiasta joudutaan edes vääntämään puolueessa, jonka tavoitteisiin kuuluu ilmastonmuutoksen hillitseminen (joka on myös periaateohjelman yksi keskeisiä tavoitteita, oikeutetusti) on mielestäni surullista.
Mielestäni ViNO:n energiapolitiikan ensisijaisena tavoitteena tulisi olla fossiilisten polttoaineiden käytön radikaali vähentäminen. Mutta tämäkään ei ole periaatteellisen tason asia, koska korkeampi päämäärä, jota se palvelee, ja joka mainitaan ohjelmassa, on ympäristöhaittojen minimointi ja ilmastonmuutoksen vastustaminen.
Todellisuudessa tulevaisuuden energian muotoja ovat nopeasti kehittyvien tuuli- ja aurinkovoima-teknologioiden lisäksi mm. aaltovoima, vuorovesivoima ja vetyvoima. Mutta tähän listaan tulisi voida sisällyttää uuden teknologian ydinvoimalaitokset, muk. luk. ydinjätteitä uudelleen käyttävät thorium-reaktorit sekä fuusioenergian rahoitus.
Tulevaisuudessa tarvitaan energiaa, varsinkin kehitysmaissa. Vihreiden tulisi ajaa kestävää vihreää kehitystä myös Intiassa, Kiinassa ja Botswanassa. Vihreään kehitykseen kuuluu ympäristöhaittojen minimointi yhdistettynä realistiseen tajuun maailman energiantarpeesta. Maailman energiantarpeen kasvu ei pysähdy länsimaisten ihmisten ylimielisellä moralismilla.
Meidän tulee voida sanoa maailman kansoille – ja myös suomalaisille – että rakentakaa uusiutuvaa, mutta jos ette voi (riittävän nopeasti, riittävän edullisesti ja riittävän suurissa mittakaavoissa), niin mieluummin ydinvoimaa kuin yhtään lisää fossiilisia. Näin voimme edesauttaa vihreän teknologian leviämistä ja samalla vastustaa ilmastonmuutosta.
Siksi kannatan ydinvoima-kortin taskussa pitämistä, vastustan sen lisärakentamista tällä hetkellä Suomessa, ja olen sitä mieltä, että periaateohjelman nykyinen muotoilu on hyvä kompromissi.
– Otto Lehto,
työryhmän jäsen
facebook.com/Otto.Lehto
ViNOn periaateohjelma 2013 
Mun on helppo olla Oton hyvän tekstin kanssa samaa mieltä. ViNOlle ydinvoiman ei pitäisi olla periaatteellinen kysymys, vaan sitä pitäisi koskea samojen sääntöjen kuin muutakin energiantuotantoa ja muitakin markkinoita.
Vaikea kuvitella, että Suomessa tällä hetkellä löytyisi maksajia uusille projekteille, mutta en kyllä tiedä aiheesta tarpeeksi.
Erittäin hyvä kirjoitus. Minuakin on ihmetyttänyt, että miten ilmastonmuutosta ehkäisemään pyrkivä puolue vastustaa niin kiihkeästi nykyisistä energiantuotantomuodoista yhtä vähiten haitallista. On totta, että ydinvoimalla on etenkin nykyisessä muodossaan omat ongelmansa, mutta etenkin pienen todennäköisyyden riskeille ei kannata antaa niin isoa painoarvoa, että niiden vuoksi kannattaisi mieluummin polttaa fossiillisia ja ottaa takuuvarmat vahingot saasteista. Toivottavasti Vihreissä on enemmänkin Oton kaltaisia järkeen ja faktoihin mielipiteensä perustavia, sillä nykyinen idealismiin ja mielikuviin turvautuva enemmistö vie koko puolueelta uskottavuuden.
Todella hyvä ja järkevä kirjoitus. Hienoa tässä on etenkin se, että pidetään päämäärä kirkkaana mielessä: ilmastonmuutoksen ja ympäristötuhojen vastustaminen ja minimointi. Emopuolueenne ja sitä lähellä olevien aktiivien retoriikasta voisi joskus olla pääteltävissä, että esimerkiksi uusiutuvien määrän lisääminen on se tavoiteltava itsetarkoitus.
Henkilökohtaisesti uskon ja kykenen uskoakseni laskelmin osoittamaan, että aivan kaikkea ei-fossiilista primäärienergiaa tarvitaan Suomeen rutkasti lisää, jos päästötavoitteisiin halutaan oikeasti päästä ja/tai fossiilisten polttoaineiden hiipumiseen varautua. Yksinkertaisena laskutoimituksena voi aloittaa vaikka siitä, että Suomessa käytetään vuosittain energiaa noin 400 TWh, josta yksin liikenne liki 100 – liki kaikki öljyn muodossa. Kaikki tuo pitää joko poistaa energiatehokkuutta parantamalla ja kuljetuksia vähentämällä, tai korvata jotenkin.
Jostain syystä energiakeskustelu vaikuttaa kuitenkin jumiutuneen melko pitkälti sähkön tuotantoon, ja esimerkiksi nestemäisten polttoaineiden syntetisointi ja teollisuuden prosessilämpö pitkälti unohdetaan. Tämä on mielestäni pahaa likinäköisyyttä, josta pitäisi päästä eroon mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin.
Tekstistä huokuu ydinvoiman ja energiantuotannon yleensäkin näkeminen yksinomaan teknis-taloudellisena kysymyksenä, mitä se ei suinkaan ole. Ydinvoiman ympäristöhaittojen (uraaninlouhinta mainittu, hyvä niin!) lisäksi on syytä ottaa huomioon muut yhteiskunnalliset näkökulmat, kuten suuryritysten valta ja intressit (ketkä hyötyvät diileistä ja kenestä tulemme riippuvaisiksi?), tuotannon keskittämisen vaikutukset (vs. hajautettu mikrotuotanto), ydinenergian tarvitsijat (ketkä todella tarvitsevat tällaisia määriä energiaa?) sekä ylipäänsä loputtoman energiantuotannon ja talouden kasvun ideaali, johon ydinvoima liittyy jos nyt ei väistämättömästi, niin varsin läheisesti. Näiden lisäksi tulee miettiä, mitä ydinvoimaan satsaaminen tarkoittaa uusiutuvien energiamuotojen kehittämisen kannalta. Tästä puuttuvat vielä Pohjoisen ja Etelän väliset suhteet, pienemmän mittakaavan geopolitiikka (kuten pakkosiirrot ja ydinvoimaloiden sijoittelun likainen todellisuus), ydinasekytkökset sekä ydinjätteiden säilöntään liittyvät sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden ja nykyratkaisujen ennustettavuuden ongelmat. Ja niin, ne onnettomuudet.
Tulkitsen tekstin jotakuinkin niin, että ydinvoima on tällä hetkellä huono idea, mutta rakentakaa sitä ihmeessä, jos uusiutuvat eivät “riitä”, ja satsataan nyt kuitenkin siihen fuusioon, ehkä se vielä joskus pelastaa maailman. Eivät “riitä” mihin? Tässäkään ei edes vilahda ajatus siitä, että sopeuttaisimme energiantarpeemme kestävän tuotannon mahdollisuuksien sanelemiin rajoihin: tarpeen saa määrätä talous, ympäristö sopeutukoon mihin pystyy.
Lisäksi “länsimaisten ihmisten ylimielinen moralismi” menee liian pitkälle puhuessaan energiantarpeesta, mutta tuntuu kuitenkin riittävän ilmastonmuutoksen hillitsemisen vaatimiseen maalta kuin maalta. Etenkin, kun monien kehitysmaiden teollisuuden energiantarpeesta on vastuussa pääasiassa länsimainen kulutuskulttuuri. No, tämä lähtee jo jokseenkin kauas tekstin raameista.
Itse kysymys – pitäisikö ViNOlla olla nimenomaan periaatepäätös ydinvoimasta – ei ole varsinaisesti minun asiani. Jos aiheen käsittely ViNOssa on yleensäkin suunnilleen tällaista, niin nähdäkseni siitä puuttuu sekä huomattava määrä “yksityiskohtia” että tietty kriittinen ote kokonaiskuvan suhteen, mikä on huolestuttavaa. Mitä idealismiin tulee, niin jos se yritetään kitkeä pois jopa Vihreistä nuorista ja opiskelijoista, ovat uusliberaalin teknokratian lonkerot jo syvemmällä kuin tajusinkaan.
P.S. Vetyvoimalla tarkoitat varmaankin vedyn käyttöä polttoaineena? Sehän ei ole energian tuotanto-, vaan varastointimuoto, ja energia pitää kuitenkin “tuottaa” jollakin muulla keinolla.
Se, että uusiutuvia myyvä teollisuus on onnistunut paremmin lobbaamaan omaa asiaansa, ei vielä tarkoita, etteikö oikeastaan mikään tässäkään ydinvoiman huonona puolena pidetty tekijä pätisi myös niihin.
Jos lähdetään siitä, että edes suuri osa – luokkaa 50% – nykyisestä energiankulutuksesta jää tulevaisuudessakin jotenkin täytettäväksi, puhutaan joka tapauksessa massiivisista vaikutuksista. Esimerkiksi suurista tulonsiirroista köyhiltä rikkaille (esim. Saksan EEG-tariffit), valtavista infrastruktuurihankkeista (esim. tuulivoiman rakentaminen vaatii tuotettua energiayksikköä kohden vaatii helposti 10-100x materiaaleja ydinvoimaan verrattuna), geopoliittisista ongelmista (esim. aurinkovoima Saharasta – yksi voimallisimpia neokolonialismin kannusteita) ja ylipäätään monista, monista yhteiskunnallisesti potentiaalisesti ongelmallisista asioista. Ei ole nähdäkseni mitään hyvää syytä olettaa, etteikö uusiutuviin liittyisi näiltä osin aivan vastaavanlaisia ongelmia kuin ydinvoimaan.
Koska uusiutuvien ja niiden vaatiman infrastruktuurin jalanjälki on paljon ydinvoimaa suurempi ja leviää laajemmalle alalle (energiapuistot ja siirtolinjat päällimmäisinä), myös monet ongelmat ovat suurempia ja koskettavat useampia ihmisiä. Nyt jo on Suomessakin nähtävissä esimerkiksi se, että tuulivoima ei olekaan aivan ongelmatonta asennettavaa.
Ydinenergiaan liittyy legitiimejä ongelmakohtia, joskaan nämä eivät pääsääntöisesti ole aivan niin ongelmallisia kuin joskus esitetään (esim. ydinaseyhteys on heikko, uraanin louhinta on moneen muuhun kaivostoimintaan verrattuna jopa turvallista, onnettomuudet eivät ole niin tuhoisia kuin on pelätty, jne.). Mutta on puhdasta itsepetosta luulla, etteikö aivan vastaavanlaisia joskaan ei tietenkään identtisiä yhteiskunnallisia, moraalisia ja eettisiä ongelmakohtia liittyisi sen vaihtoehtoihin.
Mielenkiintoista tässä keskustelussa on se, että noin puolet ydinvoiman vastustajista pitää uusiutuvia niin nopeasti kehittyvinä, että ydinvoima on siksi tarpeetonta – ja toinen puoli pitää uusiutuvia niin hitaina ja hankalina, että niiden rajoitteet väistämättä rajoittavat maailmassa käytettävissä olevan energian määrää. Näistä kummatkin eivät voi olla yhtä aikaa oikeassa.
Jos uusiutuvat ovat energianlähteenä niin rajoittuneita, että ne väistämättä rajoittavat maailman energiankulutusta, herää suuri kysymys: ottaen huomioon poliittiset prosessit, kyetäänkö niillä ennen ilmastojärjestelmän kriittisten rajojen rikkoutumista korvaamaan fossiiliset polttoaineet – jotka muodostavat tällä hetkellä yli 80% energiankulutuksesta? Varsinkin, jos niiden täytyy korvata myös ydinvoima, joka vastaa noin viidestä prosentista?
Jos uusiutuvat taas ovat nopeita ja helppoja, niihin liittyy nähdäkseni aivan sama ongelma kuin nimimerkki Angi esitti ydinvoimaan liittyvän: miten rajoittaa energiankulutusta? Kysymys energiankäytön rajoittamisesta on siis silloin irrallinen valituista energianlähteistä, ja ongelma, joka täytyy joka tapauksessa ratkaista. Pitäisi esittää, miksi tämä ongelma kyettäisiin ratkaisemaan nimenomaan uusiutuvia mutta ei ydinvoimaa käytettäessä.
Tällä hetkellähän on jopa näyttöä esimerkiksi siitä, että ydinvoima ja energiansäästö voivat sopia aivan hyvin yhteen. Naapurimme Ruotsi on yksi Euroopan ja koko maailman energiatehokkaimmista maista, vaikka noin 45% sähköstä tuotetaan siellä ydinenergialla. Sattumoisin maan asukasta kohden lasketut hiilidioksidipäästöt ovat myös OECD-maiden alhaisimpien joukossa. Jos nimimerkki Angin ja monen muiden käsitys ydinvoiman tuhlailevaisuutta edistävästä vaikutuksesta pitäisi paikkansa, miksi näin on kuitenkin käynyt?